perjantai 2. huhtikuuta 2021

Pääsiäisen lukumaraton, VALMIS

 


Sunnuntaina kirjan kuuntelu jäi vähemmälle. Päivän mittaan lyhyitä jaksoa.
Joten lukumaratonin loppulukemaksi jäi 3,5 tuntia yhteensä. Koko ajan kuuntelin siis Jenni Multisillan uutuusdekkaria, Mitä tapahtui merenneidoille

- - -

Sain kuunneltua Pimeyden perjantaihin mennessä ja aloitin Merenneidon. Varsinaisen maratonin aloitin lauantai-iltana klo 22.45.
2h 15min jälkeen tulikin väliin yö ja aamutoimet ja jatkoin kirjan kuuntelua sunnuntaina yhden aikaan. Päivälle ei ole pahemmin ohjelmaan ja saatan pian päästä aloittamaan seuraavan kirjan. 
Tarkoitus ainakin aloittaa Tommin Kinnusen Lopotti. Saa nähdä onko se yhtä hyvä kuin Ei kertonut katuvansa.

- - -

Ohjeet maratoniin täältä.

Aloitan seuraamisen varmaan tänään, perjantaina illalla. Ohjelmassa on ainakin islantilainen Jonassonin Pimeys. Tämä on Hulda-dekkarisarjan avausosa. Olen jo aloittanut kirjan kuuntelemisen ja se jatkuu vielä illalla.    


Tämän jalkeen aloitan kotimaisen Raevaaran Polaaripyörre kirjan. Sarjan avausoaa en ole lukenut ja en osaa sanoa, miten tämän kanssa käy. Alkuasetelmat ovat kuitenkin hyvät, kun tapahtumat sijoittuvat Huippuvuorille. Olen kiinnostunut yleisesti ottaen saarista ja tämä näyttämö vaikuttaa erityisen mukavalta!

Kun saan sen luettua, tai jos se ei miellytä, on seuraavana vuorossa myös kotimanen teos:  Multisillan kirja, Mitä tapahtui merenneidoille. Erityisesti tässä kirjassa kiinnostuu sen sijoittuminen Oulun edustalla olevalle hylätylle Varjakan saarelle.

Paljon hyvää luettavaa siis tiedossa! :)






2 kommenttia:

  1. Minäkin osallistuin lopulta eilen maratoniin! En tosin saanut luettua paljon yhtään, vain 90 sivua, mutta ehkä ensi kerralla sitten paremmin. Kirjavalintani olivat vähän hidaslukuisia enkä pystynyt kunnolla keskittymään. Oli kuitenkin kiva kokeilla maratoonata, kiitos järjestämisestä :)

    http://iltatahdensyttyessa.blogspot.com/2021/04/paasiaisen-lukumaraton-1-542021.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että osallistuit!
      Käynpäs tsekkaamassa koosteesi!

      Poista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.