maanantai 21. kesäkuuta 2021

Toukokuun luetut

 

Toukokuu sujui tasaiseen tahtiin ja kuuntelin yhteensä yksitoista kirjaa. Tähän mennessä kuukauden keskiarvo on hyvinkin se kaksitoista, niin kuin viime vuonnakin. Nyt kesän askareet vievät aikaa, ja blogin päivittämiseen ei taho riittää voimia. Kirjat kulutan edelleenkin äänikirjoina ja sitä onneksi ehtii tehdä muiden askareiden lomassa.

Kuukauden parhaat kirjat olivat Lee Childin kirjat, joissa etenin toukokuussa kolmen kirjan verran. Kuukauteen mahtui myös viisi kotimaista uutuuskirjaa.

Toukokuun paras kirja oli Lee Childin Tulilanka täydellä viidellä tähdellä.

Toinen mainitsemisen arvoinen kirja on Christina Sweeney-Bairon Viimeiset miehet.  Ilman loppulukujen feministisiä höpinöitä kirja olisi ollut täyden viiden tähden arvoinen. Suosittelen tutustumaan.

Paras kotimainen uutuus oli Elina Backmanin Kun jäljet katoavat. 

Toukokuun aikana sain myös valmiiksi listan tulevan syksyn uutuuksista. Paljon hyvää jännitystä taasen tiedossa!

Kesäkuussa on taas tiedossa mahtavia uutuuksia ja innostuin kuuntelemaan kirjan myös englanniksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.