maanantai 17. elokuuta 2020

Tero Somppi: Raivo

 
Tero Somppi: Raivo, äänikirjan julkaisija Saga ja sen pituus on noin 10 tuntia. Lukijana toimii Seppo Pietikäinen. Kirja on julkaistu alunperin painettuna kirjana vuonna 2016 Myllylahden kustantamana.

Rikosromaani liikenteestä, piittaamattomista kuskeista ja omankädenoikeudesta. Tero Somppi kirjoittaa yhdeksännessä romaanissaan aiheesta, joka koskettaa meistä jokaista.

Kirjassa on mukava näkökulma, kun tapahtumia seurataan enimmäkseen poliisi Ari Mantereen silmin, kun hän muuttaa avioeron jälkeen työn perässä Helsinkiin. Hänellä on kosketusta paikkaan vain siten, että on syntynyt siellä ja muuttanut perheensä kanssa pois ollessaan kaksi vuotias. Jyväskylässä asumisen jälkeen asuminen ja työ Helsingin rikospoliisissa vaikuttaa monin puolin erilaiselta. Ensimmäisenä työpäivänään hän saa tutkittavakseen vähäpäitöiseltä näyttävän rattiraivotapauksen.

Tässä seurataan myös nimettömänä pysyttelevää "miestä", jolla on agenda kostaa liikennesäännöistä piittaamattomille autonkuljettajille. Hän seuraa läheltä piti -tilanteen aiheuttanutta autoilijaa ja mukiloi tämän. Koska tuoreella helsikiläispoliisilla on aikaa tutkia tapausta normaalia tarkemmin, hän löytääkin yhteneväisyyksiä muihin rikosilmoituksiin. Myös facbookista löytyy rattiraivoon kannustava ryhmä.

Mukavasti juonet punoutuvat yhteen ja tarina saa jännittäviä piirteitä. Vaikka tässä kirjassa on yhteiskunnalista sanomaakin, ei sitä tyrkytetä politikoinnilla, vaan se tulee esiin tekojen seuraksilla. Kirjan tunnelma on mukavan letkeä ja sitä kuuntelee mielikseen. Aika rientää tämän kirjan parissa.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille jännityksen ystäville. Vaikka ei olisi kotimaisia dekkareita ennen lukenutkaan, tässä pääsee mukavasti niiden imuun. Annan kirjalle neljä plus tähteä.

2 kommenttia:

  1. Luin viime talvena Sompin Katedraalimurhat ja olin todella myönteisesti yllättynyt, kun en sitä ennen tiennyt Sompista mitään. Kiva kun sinäkin olet tykännyt. Suosittelen dekkareiden ystäville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en minäkään ole aiemmin Somppia huomannut. Aion kyllä kuunnella lisää!

      Poista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.