torstai 6. helmikuuta 2020

Mads Nordbo: Kuolinnaamio


Mads Nordbo: Kuolinnaamio. Gröönlantiin sijoittuvan dekkarisarjan kolmas osa ilmestyi äänikirjana 4.2. Tämän Liken julkaiseman sarjan kaksi ensimmäistä teosta, Tyttö ilman ihoa sekä Kylmä pelko, ilmestyivät vuonna 2018 ja 2019. Tapahtuman sijoittuvat pieneen gröönlantilaiskylään, jolla ei ole maantieyhteyttä minnekään, autoja vain vähäsen. Kylmä ja karu ympäristö leimaa näitä teoksia. Toimittaja Matthew Cave on paennut Gröönlantiin Tanskasta suremaan vaimonsa ja lapsensa kuolemaa. Siellä hän törmää outoihin tapahtumiin...

Tapahtumat soljuvat eteenpäin, kun kaivosta löytyy kuollut mies. Matthew etsi Tuparnakia ja toisaalta suree isänsä kuolemaa. Isän, jonka hän oppi tuntemaan uudestaan vasta äskettäin. Henkilöhahmoja seuratessa auttaa kovasti, jos on lukenut aikaisemmat osat. Sen verran lyjyesti henkilöitä esitellään tässä uusimmassa. Gröönlantilaisia hiertää amerikkalaisten tukikohta kuin myös tanskalaiset. Matthew matkustaa Tanskaan selvittämään asioiden taustoja. Hänellä on läheinen suhde Gröönlannin poliisiin ja hän avustaa heitä tutkimuksissa. Kirjalle annan kaksi tähteä. Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kohtaan: Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa.

2 kommenttia:

  1. Luin ensimmäisen osan ja se oli niin väkivaltainen, että en ole uskaltanut jatkaa sarjan parissa.

    VastaaPoista
  2. No joo, tuo on kyllä totta!
    Minäkin yritin sivuuttaa sellaiset kohdat.
    Nuo maisemat ja alueet kyllä kiinnostaa!

    VastaaPoista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.