sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Anna Karolina: Toinen meistä kuolee tänään

 

Kirja ilmestyi 4.4.2022 ja sen pituus on noin 10,5h, lukija Satu Paavola, Into kustannus.

On jouluaatto, kun Jasmine Moretti lausuu kaksoisveljelleen kohtalokkaat sanat: ”Toinen meistä kuolee tänään.” Nicolasta tokaisu ei hetkauta, ja kaksoset päätyvät vetämään kokaiinia baarin wctiloihin. Illan päätteeksi he menettävät tajuntansa ja aamulla vain toinen heistä herää.
Poliisin tehtävistä hyllytetty Ebba Tapper herää ovelta kuuluvaan koputukseen. Rappukäytävässä seisoo paha maineinen puolustusasianajaja Angela Köhler, joka haluaa palkata Ebban avukseen Ruotsin puhutuimpaan murhatutkimukseen. Oikeustapauksesta kehkeytyy valtataistelu, jonka molemmat osapuolet tavoittelevat epätoivoisesti voittoa - mutta kuka haluaa sitä eniten?
Anna Karolina (s. 1974) on poliisi, josta tuli nopeasti yksi Ruotsin huomattavimmista rikoskirjailijoista. Hän kuvaa teoksissaan rikosten ja rangaistusten maailmaa niin vaikut tavasti ja tarkasti, että niistä on tullut erityisen suosittuja vankien keskuudessa. Toinen meistä kuolee tänään on ylistetyn rikoskirjailijan uuden dekkarisarjan avausosa, jota on myyty Ruotsissa jo yli 55 000 kappaletta.

Suhteellisen perusdekkari kyseessä, mutta jännitystä riitti loppuun saakka. Tämä aloittaa Ebbasta kertovan sarjan ja varmaan seuraan sitä jatkossakin. Kannattaa tutustua. Annan tälle kirjalle 3,5 tähteä.

2 kommenttia:

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.