keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

Keskenjääneitä

 


Erika saapuu Annan kotiovelle aiemmin kuin oli sovittu. Hän ei kerro, miksi lähti Tukholmasta. Pakkasi matkalaukkunsa uudenvuodenaattona ja jätti miehensä Göranin ja rakkaan Boss-koiransa. Anna käyttää ystävänsä sairaalassa: kylkiluu ja sormi on murtunut, keho on mustelmilla.

Erikan täytyi hypätä pois vanhasta elämästään, ja viransijaisuus Göteborgissa tarjosi hätäratkaisun. Göran on pahoinpidellyt häntä ennenkin, mutta kuinka ollakaan, kaikki ilmoitukset on haudattu käsittelemättömien tapausten arkistoihin. Poliisihan ei syyllisty kotiväkivaltaan etenkään, jos kumppani sattuu olemaan poliisi.

Eipä aikaakaan, kun Göran saapuu Göteborgiin tervehtimään vanhoja kollegojaan ja aiheuttamaan hämmennystä, joka rapauttaa työtoverien luottamuksen Erikaan. Erika on kuitenkin päättänyt, että tästä taistelusta hän selviytyy voittajana, vaikka Göran pitääkin Bossia panttivankinaan.



Hyytävä psykologinen trilleri harhauttaa kerta toisensa jälkeen.
Psykologi Siri Bergman menetti miehensä vuotta aiemmin sukellusonnettomuudessa. Sen jälkeen kaunis merenrantatalo on tuntunut vain syrjäiseltä ja hiljaiselta, ja Sirin pimeänpelkoa on lievittänyt ainoastaan viini.
Sirin aiemmin vankkumaton usko omaan ammattitaitoon alkaa rakoilla, kun yksi Sirin potilaista tappaa itsensä. Siri miettii tapausta uudelleen ja uudelleen, mutta jokin siinä ei käy järkeen. Palaset alkavat kuitenkin hitaasti loksahdella paikoilleen, kun hänen postiluukkuunsa ilmestyy uhkaavia valokuvia. Onko joku voinut lavastaa Sirin potilaan itsemurhan?
”Kirja tasapainoilee jatkuvasti veitsenterällä - toisaalta Siri on epävakaa ja uhka kenties vain hänen mielikuvituksensa tuotetta; toisaalta murhamies saattaa todella olla hänen perässään. Grebe-Träffin taidosta luoda henkilöhahmoja kertoo paljon se, että lukiessa epäilee lähes joka ikistä hahmoa.” - Dagens Nyheter, Ruotsi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.