keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Ann Cleeves: Lokin huuto

 

Uusi sarja sijoittuu Walesiin, Pohjois-Devonin jokisuistolle. 

Vera Stanhope- ja Shetlanti-sarjojen tekijän kehutussa dekkarissa murha ravistelee uskonyhteisöä.
Matthew Venn jätti lapsuutensa tiukan evankelisen yhteisön vuosia sitten, eikä hän ole enää tervetullut edes isänsä hautajaisiin. Kun Venn tiimeineen alkaa tutkia rannalta löytyneen miehen murhaa, hän joutuu kuitenkin uppoutumaan yhteisön myrkyllisiin salaisuuksiin perusteellisemmin kuin olisi ikinä uskonut.
Lokin huuto aloittaa uuden, englantilaiseen jokisatamakaupunkiin sijoittuvan dekkarisarjan.

Kysesssä on helppolukuinen melko tavanomainen dekkari. Kirja sijoittuu uudelle alueelle ja paikkojen nimiä on mukava etsiä kartalta. Aivan kelpo dekkarisarjan avaus. Annan kirjalle kolme tähteä. *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.