lauantai 27. maaliskuuta 2021

Kelly Erin: Myrkkypuu

 


Kelly Erin: Myrkkypuu, 3/2021. Tämä on Erinin esikoisteos ja tuoreemmat kirjat, Älä ja pimeään ja Kiviäidit on julkaistu viime vuosina.  Myös ne molemmat olivat hyviä ja jännittäviä kirjoja. Tämän kirjan sain arvostelukappaleena ja kiitos siitä Gummerukselle! Kelly Eriniltä on vielä suomentamattomia kirjoja ja uusikin juuri ilmestynyt, joten varmaan näistä päästään taas nauttimaan!

Äänikirjan lukee suosikkini Krista Putkonen-Örn ja sen pituus on reilut 14 tuntia. Kirjassa on kaksi aikatasoa ja niitä vuorotellaan sujuvasti. Ehkä äänikirjassa olisin toivonut ajan kertomista lukujen alussa, koska molemmissa oli sama minä-keroja.

Karen opiskelee vuonna 1997 yliopistossa viimeistä vuottaan ja suunnitteleen jatkavansa opintoja ulkomailla. Hänellä on ilmiömäinen taito oppia uusia kieliä ja koulunsakin hän päättää parhain arvosanoin. Kesää suunnitellessaan hän kohtaa Bipan, aloittelevan näyttelijän, joka tarvitseen apua saksankieliseen esiintymiseensä. Karenin elämä muuttuu peruuttamattomasti ja hän muuttaa pian asumaan Bipan ja tämän veljen Rexin luoksi isoon kartanoon Lontoossa.

Toisaalta seurataan nykyhetkessä Karenia, joka hakee miehensä Rexin vankilasta. Heillä alkaa uusi arki 9-vuotiaan tyttären Alicen kanssa. Tässä juonenkulussa seurataan Rexin paluuta arkeen ja pikkuhiljaa alkaa tapahtua.

Taitavasti Erin kietoo lukijan pauloihinsa ja uutta tietoa ripotellaan kirjan edetessä. Sitä vain ahmii eteenpäin ja odottaa, että mitä oikein tapahtuukaan. Jännitystä riittää loppuun saakka, joka kieltämättä on yllättävä. Muuteen kirja on erittäin sujuvaa ja mukavaa kuunneltavaa, joskin nuoruuden sekoilut eivät ole niin kiinnostavia...

Suosittelen tätä kirjaa kaikille jännityksen ystäville. Annan kirjalle 4+ tähteä. 

Tämän kirjan on blogannut myös Mai Laakso.

2 kommenttia:

  1. Tämä oli todella hyvä esikoiskirja. Lempparini on kuitenkin edelleen Älä jää pimeään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kirjoja kaikki! Mitä taisin pitää eniten Kiviäideistä.

      Poista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.