tiistai 9. maaliskuuta 2021

Gustav Skördeman: Geiger

 

Gustav Skördeman: Geiger, 2021.

On vuosi 2019. Agneta Broman on juuri hyvästellyt kylässä olleet lapsenlapset, kun lankapuhelin soi. Kuulokkeesta kuuluu vain yksi sana: Geiger. Tätä soittoa Agneta on pelännyt vuosikymmeniä. Hän tietää, mitä se merkitsee. Agneta hakee vanhan aseensa, kiinnittää äänenvaimentimen ja ampuu aviomiehensä. Ja katoaa. Bromman hienostoalueella tapahtuneen murhan tutkinta ei kuulu Tukholman poliisissa työskentelevälle Sara Nowakille. Hänen tietojaan kuitenkin tarvitaan, sillä hän on tuntenut Bromanin perheen läheisesti lapsuudestaan saakka. Kaikkien ohjesääntöjen vastaisesti Sara ryhtyy selvittämään tapausta. Haastavan tutkimustyön edetessä hän joutuu kyseenalaistamaan kaiken, mitä luuli tietäneensä Bromanin perheestä, kasvuympäristöstään ja itsestään. Tragedian taustalta paljastuu karmea suunnitelma, joka on odottanut toteuttamistaan hyvin kauan.

Yritin kovasti, mutta tämä kirja jäi minulta kesken. Alkuasetelma oli periaatteessa jännittävä, mutta tarinan kerronta kaikkine vakoilijoineen ja salaliittoineen ei jaksanut vetää. Myös myöhemmin ilmenneet tyttöjen hyväksiläytöt veivät lopunkin maun. Ehkä tämä johonkin makuun sopii. Olen nyt lukenut viimeaikoina usemman keskinkertaisen kirjan ja tämän kohdalla riitti... Minun katergioissa keskenjäänyt kirja saa pienimmän mahdollisen, eli 1- tähteä.

4 kommenttia:

  1. Just lopetin tämän lukemisen. Niin ne mielipiteet eroavat, minusta tämä oli ihan huippu esikoisdekkari. Vakoojateema äärettömän mielenkiintoinen mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että viihdyit. Joskus vain käy niin, että ei saa intoa lukemiseen...

      Poista
  2. Hei! Tosiaan kiinnostavaa, kuinka mielipiteet eroavat. :) Minäkään en erityisesti pitänyt, mutta halusin lukea kirjan loppuun nähdäkseni millaisen tarinan kirjoittaja oli kehitellyt.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, joskus tosiaan on pakko lukea loppuun, kun joku juonenkulku vie kuitenkin mennessään...

      Poista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.