keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Koronan keskelle ajankuluksi


Tervehdys koronan keskeltä. Itse riskiryhmään kuuluvana olen vähän huolissani tilanteesta, en paljoa. Minun asuinpaikkakunnallani ei ole vielä epidemiaa, joten liikkuminen on kohtuullisen turvallista. Asioidessa tietysti täytyy muistaa erityinen huomio hygieniaan. Desifioin käteni kaupan jälkeen autossa desifiointipyykeellä ja koko reissun aikana vältän koskettelemasta kasvojani. Se muuten onkin yllättävän vaikeaa! Ja sitten kotona kunnon saippuapesu lopuksi.

Minun vinkkini kotonaolemiseen on äänikirjojen kuuntelu! Suomessa on monta hyvää palvelua siihen tarkoitukseen. Kuukausmaksulliset palvelut ovat Storytel, Bookbeat, Nextory sekä uutukainen Suomalainen plus. Sitten on myös Elisa-kirja, jolta saa ostaa kirjoja sekä kertaostolla että lunastamalla kuukausimaksulla krediteillä. Lisäksi äänikirjoja voi ostaa omaksi Suomalaisesta kirjakaupasta. Myös kirjastoilla on omat ääni- ja e-kirjapalvelut. Niihin tosin voi olla nyt jonoa... Elisaa-kirjassa on kasapäin ilmaisia klassikoita e-kirjoina sekä Lönnrot-palvelussa.

Äänikirjaa voi kuunnella kotitöiden ohessa tai vaikka lenkillä. Sieltä löytyy paljon valikoimaa myös nuorille ja lapsille. Kannattaa tutustua! Ja se on kaikissa paikoissa ilmaista ensimmäiset kaksi viikkoa!

Olen tässä omassa blogissani esitellyt äänikirjoja, erityisesti dekkareita ja jännityskirjallisuutta. Sivustolta löytyy myös lista odotettavissa olevista kevään uutuksista, kuin myös esimakua ensi syksyn kirjallisuudesta. Tältä sivulta näet lukulistallani olevat kirjat, joihin palaan vähän myöhemmin tarkemmin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.