perjantai 16. elokuuta 2024

Arttu Tuominen: Lavastaja


Tämä kirja on ilmestynyt 16.8.24 ja sen kustantaja on WSOY. Äänikirjan pituus on vajaa 9 tuntia ja sen lukee tuttuun tapaan Ville Tiihonen. Tämä on 6. osa suositussa Delta-sarjassa. Tämä sarja on tosi mahtava, moni kirja saanut 5- tähteä. Tuomisen bloggaukset tästä linkistä. Kustantajalle kiitokset arvostelukappaleesta.
*
Sarjamurhaaja haluaa olla ohjaaja. Myös sinä voit päätyä näyttämölle.
Arttu Tuomisen riitteenkylmässä dekkarissa esirippu on giljotiini.
Koko perhe – isä, äiti ja alakouluikäinen tytär – syrjäisellä metsätilalla katsomassa yhdessä televisiota. Koira loikoilee levollisena matolla perheen jaloissa. Mikä voisi olla idyllisempää?
Paitsi että heidät kaikki on surmattu.
Pian löydetään toinen perhe yhtä lailla ikuistettuna eväsretkelle, joka ei koskaan loppuisi. Porin rikospoliisiyksikön Henrik Oksman, Jari Paloviita ja Linda Toivonen Susanna Mannerin johdolla ymmärtävät nopeasti, että liikkeellä on sarjamurhaaja, jolle uhrien esillepano on tärkeämpää kuin itse surmateot.
Poliisit saavat huomata, että myös heille itselleen on kirjoitettu roolit tähän julmaan näytelmään. Selviytyvätkö kaikki kumartamaan yleisölle näytöksen päätteeksi?
Lavastaja kruunaa ja päättää komeasti lukijoiden rakastaman ja palkitun Delta-sarjan, jossa yhdistyy Arttu Tuomisen mestarillinen juonenkuljetus, inhimillinen kosketus ja vahva yhteiskunnallinen ote.
Porissa asuva Arttu Tuominen (s. 1981) luo lain molemmille puolille vahvan äänen, inhimillisen ja tunnistettavan. Delta-sarjan oikeudet on myyty seitsemään maahan, ja dekkareista suunnitellaan myös tv-sarjaa.
*
Paloviita on eronnut ja on nyttemmin yksissä Lindan kanssa. He yrittävät toivottomasti salata suhteensa kolleegoilta, jotka eivät turhaan ole poliiseja. Pian he joutuvat tutkimaan useita murhia, jossa kokonainen perhe on saanut surmansa oudoissa tilanteissa. Mikään ei ole sitä miltä näyttää. 

Miten hautaustoimisto liittyy asioihin, ainkaan, kun sen vanha omistaja istuu pyörätuolissa liikuntakyvyttömänä. Joku seuraa poliiseja ja tunkeutuu heidän elämäänsä. Kuka on tämä reportteriksi tekeytyvä mies? Kirjassa sattuu loppuun saakka ja sana on Tuomisella hallussa. Vähän epäuskottava tapaus kuitenkin on, mutta muuten kirja on hyvä ja se oli kiva kuunnella nopeaan tahtiin. Suosittelen kaikille jännityksen ystäville.

Annan tälle kirjalle 4,5 tähteä. 

 

2 kommenttia:

  1. Lavastaja ja myös balsamoija.... miten muka epäuskottava?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, mutta viihdettähän tämäkin oli...

      Poista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.