lauantai 1. lokakuuta 2022

Christina Wahldén: Syklonivaroitus


Julkaistu 8.8. Minervan toimesta. Tämä on pohjois-Austraaliaan sijoittuvan sarjan toinen osa. Äänikirjan pituus on vajaat 10 tuntia ja sen lukee Hannamaija Nikander.
*
Kun luonto ja ihminen näyttävät kauhistuttavimmat kasvonsa. 

Kiitetyn Darwin-sarjan toisessa osassa Pohjois-Australiaan asettunut ruotsalaisopiskelija Greta saa todeta, miten avuton ihminen on niin luonnonvoimien kuin omien heikkouksiensa edessä.

On joulu ja Darwinia lähestyy hirmumyrsky. Poliisi Bluey elää uudelleen lapsuuden kipeää muistoa, kun hänen veljensä kuoli Tracy-syklonin aiheuttamassa katastrofissa joulupäivänä 1974. Alkuperäisväestöön kuuluva kollega Jess puolestaan pelkää sopeutuneensa liikaa poliisivoimien valkoisiin normeihin. Ruotsalainen taideopiskelija Greta on keskellä uutta rakkaussuhdetta.

Darwinin alueen rikollisuus kasvaa kasvamistaan. Kristallihuumeen käyttö on lisääntynyt ja metamfetamiinin uhreja tulee koko ajan enemmän. Kun Bluey ja Jess tutkivat kuolleena löydetyn nuoren miehen tapausta, he toteavat pian, että suuri osa huumeriippuvaisista kuuluu alkuperäiskansoihin. Syklonin kiertyessä yhä lähemmäksi paljastuu paljon epämiellyttävämpi tarina, kuin he olisivat osanneet kuvitella.

”Järisyttävä ja intensiivinen dekkari, joka on paljon enemmän kuin tavallinen rikosromaani.” – Västernorrland

Christina Wahldén (s. 1965) on ruotsalainen kirjailija ja journalisti, joka on saanut mm. Ruotsin dekkariakatemian vuoden lasten- ja nuortendekkarin palkinnon 2018. Wahldén on opiskellut Sydneyn yliopistossa dramaturgiaa. Toimiessaan vuosia Svenska Dagbladetin rikostoimittajana hän raportoi ennen kaikkea naisiin ja tyttöihin kohdistuvasta rikollisuudesta, parisuhde- ja nk. kunniaväkivallasta sekä ihmiskaupasta. 

*

Aluksi meni pitkään, että pääsin kirjan imuun. En ole ensimmäistä osaaa lukenut. Se on nimeltään Älä puhu kuolleista. Kesti pitkään, ennen kuin pääsin kiinni kirjan henkilöistä, mutta sitten kun sykloni lähestyi, niin kirja vei mukanaan. Tässä syyllinen selviää melko helposti, mutta muuten elämä ei sitten ollutkaan niin helppoa...

Suosittelen tutustumaan, varsinkin jos Autstralia kiinnostaa. Annan tälle kirjalle 4 tähteä.

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti tämä tulee pian kirjastosta :) Tykkäsin ekasta osasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, mulla tosiaan eka osa vielä lukematta. Pitääpä laittaa lukulistalle!

      Poista
  2. Harmi ettet ole lukenut ekaa osaa. Wahldén spoilaa sitä sen verran pahasti tässä toisessa osassa, mutta toisaalta kun ei ole lukenut ekaa osaa, ehkä tuollaiset yksityiskohdat eivät jää mieleen. Tai ainakin unohtuvat jo hetken päästä. Joka tapauksessa oli tosi hyvä se ensimmäinenkin, kannattaa lukea!

    VastaaPoista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.