maanantai 24. lokakuuta 2022

S.K.Tremayne: Vuoroveden vanki

 

Tämä uutuus ilmestyi tänä syksynä. Edellinen Tremaynen kirja oli nimeltään Äänet ja se oli hyvä. Tämän uuden äänikirjan pituus on melkein 13 tuntia ja sen lukee Jenni Sainio.

*
Voiko veden pelko olla suurempi kuin kuolemanpelko? Huipputrilleristin uutuus on synkkä syrjäisen saaren mysteeri.

Hannah Langleylla on unelmatyö pienellä saarella sijaitsevassa luksushotellissa. Unelma muuttuu kuitenkin painajaiseksi, kun avajaisiltana humaltuneet vieraat kahlaavat kuutamon valaisemaan veteen ja hukkuvat vuoroveden yllättäminä. Hannah traumatisoituu tapahtumasta niin pahasti, että alkaa pelätä vettä. Pelko saartaa hänet vangiksi saarelle, josta tulee hänen koko maailmansa.

Mielessään Hannah käy yhä uudelleen läpi kammottavan yön tapahtumia. Hän on vakuuttunut siitä, ettei kyseessä ollut puhdas onnettomuus - ja että saarella on joku, joka tietää totuuden.
*

Tämä kirja ei kyllä missään vaiheessa minua saanut minua mukaansa. Mielenterveysongelmista kärsivä ihminen minä-kertojana ei kyllä minuun vetoa. Tuskaisesti sain tämän kuunneltua läpi. Jos olet pitänyt Tremaynen edellisistä kirjoista, kannattaa tähänkin tutustua. Plussan annan erikoisesta ympäristöstä. Annan tälle kirjalle 2+ tähteä.

Kustantajalle kiitokset arvostelukappaleesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.