tiistai 21. huhtikuuta 2020

Robin Cook: Kooma


Robin Cook: Kooma. Julkaistu englanniksi 1977 ja suomennettu 1978. 

En olekaan vähään aikaan lukenut Cookin kirjoja. Nyt kun löysin se uudestaan kirjalistaltani, ne muistuivatkin mieleen todella hyvin- ja päätin lisätä ne pikapuolin lukulistalleni. Ensimmäisenä on vuorossa Kooma. Kirjan nimi on hyvin kuvaava, sillä siinä tutkitaan juurikin koomaan vaipuneita potilaita.

Viime aikoina Gummerus on julkaissut Cookin kirjoja, mutta jostain syystä nitä ei ole suomennettu vuoden 2016 jälkeen, jolloin Narkoosi julkaistiin. Cook on sen jälkeen kirjoittanut ainakin kolme kirjaa. Muun muassa Pandemic -nimisen kirjan, jossa Jack Stapleton tutkii virusta! Voi kumpa näitäkin saataisiin lisää suomennettuna!

Kirjan alussa Susan Wheeler aloittaa vuosikurssinsa ainoana naisena työharjoittelun kahden luentovuoden jälkeen. Susan tutustuu lääkärin roolissaan polvileikkaukseen menossa olevaan mieheen ja saa tuntea hetken olevansa myös nainen valkoisesta takista huolimatta. Susan huomaa, että kaksi nuorta tervettä ihmistä vajoaa koomaan tavanomaisen leikkauksen jälkeen. Hän samaistuu potilaisiin ja alkaa epäillä jotain outoa. Nuorena ja kokemattomana hän törmää heti vastustukseen kokeinen kollegoiden keskellä!

Kirjan tunnelma on mielenkiintoinen. Siinä kuvataan lääkärin työskentelytapoja monipuolisesti ja tokihan sitten tulee monia ylesityksiä, mm. kirurgien äkkipikaisuudesta tai yleisesti naisista. Huomaa kyllä, että kirja on peräisin 1970-luvulta. Mutta jännitystä ja toimintaa kyllä riittää loppuun saakka!

Suosittelen lämpimästi kirjaa kaikille jännityksen ystäville. Pian jatkan edelleen Cookin kirjojen parissa. Annan tälle kirjalle neljä ja puoli tähteä!



6 kommenttia:

  1. Tulin vastavierailulle ja täältähän löytyi äänikirjojen superlukija! Minä en millään pääse sisälle äänikirjojen maailmaan vaan kaipaan kipeästi käsiini perinteistä kirjaa, mutta näissä on paljon eroja. Osa kirjoista ei toimi äänikirjana lainkaan, kun taas toisia voin kuunnella pitkänkin pätkän ihan vaivatta. Ihailtava kirjakimara sinulla jo kuunneltuna, joten ei muuta kuin paljon hyviä lukuelämyksiä ja mukavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Hei ja kiva, että löysit blogini!
    Kyllä minullakin meni varmaan vuosi, ennen kuin pääsin äänikijoihin sisälle. Sitten hurahdinkin täysin! Kyllä minäkin käyn hypistelemässä painettuja kirjoja kirjastossa ja kaupassa... Toivottavasti löydät täältä hyviä vinkkejä!

    VastaaPoista
  3. Hei, kiva että joku muukin lukee Cookia, itse aloin lukea hänen kirjojaan nyt taas parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Äänikirjoja en ole vielä koskaan kuunnellut, mutta ehkä pitäisi kokeilla, kun tarjontakin on ilmeisesti nykyään hyvin monipuolinen.

    VastaaPoista
  4. Cookit ovat kyllä tosi hyviä. Eivät mitenkään vanhentuneitakaan!
    Suosittelen kokeilemaan äänikirjoja! Niitä kun pääsee kokeilemaankin ilmaiseksi.

    VastaaPoista
  5. Mistä löytää Cookin äänikirjoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä niitä on saatavilla Celiassa, joka on lukemisesteisille tarkoitettu kirjasto.

      Poista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.