perjantai 3. huhtikuuta 2020

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen


Kassandra Montag: Tulvan jälkeen ilmestyi e-kirjana 25.2. ja äänikirjana se ilmestyi 27.3. Lukijana siinä toimii Pihla Pohjolainen. Kirjan julkaisija on HarperCollins Nordic. Innostuneena Virus-äänikirjasarjasta päätin ottaa tämän dystopian lukulistalleni ja odatin innolla sen kuuntelemista. Kirjan tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen, kun maapallolla on vedenpinnan nousun jäljellä asutusta vain korkeimmilla vuorenhuipuillaan.

Kirja alkaa tilanteesta, kun tulva on jo ollut vuosia maan päällä. Myra seilaa vesillä nuoren tyttären, Pearlin kanssa ja yrittää selvitä jokapäiväisestä ruuan ja juoman hankinnasta. Myra kalastaa ja Pearl keräilee käärmeitä. Samalla Myra etsii aikaisemmin kadonnutta vanhempaa tytärtään. Tarinan edetessä seurataan myös takaumia aikaisimmin tapahtuneista asiosta, mm. ajasta ennen tulvaa, tyttären syntymästä ja vanhemman tyttären katoamisesta.

Kirja on sujuvaa kuunneltavaa, ja kohtuullisen jännittävä. Lähinnä veraisin kirjaa Jules Vernen kirjoihin. Kirjassa seikkaillana merellä, jossa rosvous on arkipäivää ja selviytyminen vaatii monenlaisia taitoja. Ihmisä uhkaa puute ja kaikkea täytyy hyvin suunnitella ja itse rakentaa. Myran tähtäimessä on vanhemman tyttärensä löytäminen ja hän uhraa sen puolesta lähes kaiken muun.

Kirjan loppuratkaisu on kohtuullisen miellyttävä, eli liian sokerinen. Viihdyin kirjan kuuntelemisen parissa ja suosittelen sitä jännityksen tai seikkailun ystäville. Tämähän ei ole dekkari. Annan kirjalle neljä- tähteä.


6 kommenttia:

  1. Kiitti hyvästä vinkistä, pistetään listalle

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä!
    Toinen "vastaava" lienee Viimeinen Atlantis, jota en ole vielä kuunnellut.

    VastaaPoista
  3. Luin tämän paperikirjana. En tiedä, olisinko pitänyt teoksesta enemmän kuunneltuna. Osa kirjoista toimii paremmin äänikirjana. Mukavia kuunteluhetkiä sinulle äänikirjojen parissa!

    VastaaPoista
  4. Tää vaikuttaa kyllä mielenkiintoselta.

    VastaaPoista
  5. Suosittelen tutustumaan. Periaatteessa ihan mukavan lämminhekinen kirja tämä oli.

    VastaaPoista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.