sunnuntai 27. elokuuta 2023

Jules Verne: Tonavan luotsi. Vol 2

 

Tämä kirja vuodelta 1908 ja se on onneksi luettu myös äänikirjana. Sen pituus on reilut 10 tuntia ja lukijana toimii Eeva-Liisa Elivuo. Hänen äänensä vaatii hieman totutteulua, koska hän on tottunut lukemaan lasten kirjoja. 

Olen lukenut useamman kerran tämän kirjan ja edellinen kuuntelu on vuodelta 2020. Sen postaus löytyy tästä linkistä. Kaikki suomennetut Vernen kirjat löytyvät taasen tästä linkistä. 
*
Sigmaringenin kalastuskilpailun voittaa tuntematon mies, joka lupaa matkustaa ruuhellaan Tonavaa pitkin aina Mustalle merelle saakka. Tonavan luotsiin liittyy kuitenkin jotain kovin arvoituksellista – jostain syystä hänellä on perässään useita vihamiehiä. Jokimatkasta kehkeytyy vaarallinen seikkailu, josta selvitäkseen luotsin on hyödynnettävä kaikki neuvokkuutensa.

Mutta kuka on tuo Tonavan luotsi, joka esiintyy salanimellä ja peittää silmänsä aurinkolaseilla? Entä miksi hän ei paljasta päämääräänsä, johon hänellä selvästikin on kiire? Onko hän rikollinen vai isänmaanystävä, ja miksi myös viranomaiset seuraavat häntä?

Jules Verne (1828–1905) oli ranskalainen kirjailija, jonka tunnetuimpia romaaneja ovat "Matka maailman ympäri 80 päivässä" sekä "Matka maan keskipisteeseen". Verne oli myös yksi ensimmäisistä science fiction -kirjailijoista. Hän kirjoitti sukellusveneistä ja lentokoneista ennen kuin niitä oli varsinaisesti edes keksitty. 

Jules Vernen kirjoja on käännetty toiseksi eniten maailmassa – Vernen edelle yltää ainoastaan Agatha Christie. Vernen kirjoittamat seikkailut ovat säilyttäneet suosionsa, ja ne riemastuttavat lukijoita yhä tänä päivänä.
*
Tämä on kiva kirja ja suosittelen tutustumaan. Jännitystä riittää loppuun saakka ja kirjassa sattuu ja tapahtuu. Annan tällä kertaa kirjalle 4,5 tähteä. 

lauantai 26. elokuuta 2023

Seppo Jokinen: Vihan sukua

 

Tämä kirja on julkaistu vuonna 2013 ja sen kustantaja on Crime time. Äänikirjan pituus on 10 tuntia ja sen lukee Ola Tuominen. Tämän on 18. osa suositussa Seppo Koskinen -sarjassa. 
*
Valtava räjähdys tuhoaa Tampereella omakotitalon ja suistaa ohikiitävän junan raiteiltaan.

Mistä räjähdyksessä oikein on kyse? Onnettomuudesta, rikoksesta vai peräti terrorismista?

Suojelupoliisi ottaa tutkinnan hoidettavakseen. Komisario Koskinen ei silti usko, että asiat ovat sitä, miltä ne päälle päin näyttävät. Tarvitaan pitkää kokemusta, vahvaa vaistoa ja kehittynyttä ihmistuntemusta ennen kuin totuus alkaa selvitä.

Samaan aikaan Tampereella vaanii salaperäinen hiippailija, joka tunkeutuu öisin yksinäisten naisten asuntoihin. Sakari Koskisella on taas kädet täynnä töitä rikosten selvittämiseksi.
*
Juna lähtee ajoissa asemalta, kun Koskinen on aamutoimissaan, mutta pian kuuluu pamaus. Juna suistuu raiteeltaan ja siittä alkaa kova tutkiminen. Tarvitaanko suojelupoliisia tutkimaan vai löytääkö Tampereen poliisi syyllisen. Toisaalta tutkitaan juttua, jossa pihkalta haiseva mies on murtautunut naisten kotiin. Koskisella kumppaneineen riittää töitä. Kirjassa sattuu ja tapahtuu loppuun saakka. 

Suosittelen kaikille jännityksen ystäville. Annan tälle kirjalle 4+ tähteä. 


Elizabeth Adler: Tilaa rakkaudelle

 

Tämä kirja on vuodelta 2000 ja sen kustantaja on Gummerus. Äänikirjan pituus on noin 13,5 tuntia.
*
Ellie Duveenin menneisyyteen haudattu haamu palaa vainoamaan kiireistä ravintoloitsijaa. Murhaaja ei nimittäin ole unohtanut rikasta vanhaa rouvaa ja tämän tyttärentytärtä. Ravintolansa ohella Ellie huolehtii isoäidistään ja hänen elämänsä tuntuu rauhoittuneen juuri sen verran, että hän ehtii huomaamattaan rakastua entiseen poliisiin Dan Cassidyyn. Ellie tarvitsee tosin pian avukseen Danin poliisin vaistoja sekä aimo annoksen rohkeutta, jos hän aikoo tuhota tappajan suunnitelman.
*
Mukavan jännittävä kertomus Kaliforniasta. Näissä on sopivasti toimintaa ja vähän romantiikkaa höystettynä... Suosittelen tutustumaan. Annan tälle kirjalle 4 tähteä. 

perjantai 25. elokuuta 2023

Johtolanka-palkinto Suomeen

 

Vuoden pohjoismainen Lasiavain-palkinto on tullut Suomeen. Se on harvinaista herkkua, koska se on voitettu suomalaisella dekkarilla vain muutaman kerran. En itse ole Seeckin ystävä, olen lukenut vain yhden kirjan, Uskollinen lukija ja en siittä niin välittänyt.  Nyt sitten tämä vuonna 2021 julkaistu teos on valittu Pohjoismaiden parhaaksi dekkariksi:

*

Max Seeck on tehnyt sen, mihin kukaan suomalainen ei ole pystynyt vuosikymmeniin: hän on valloittanut ilmiömäisellä tavalla maailman bestseller-listat Yhdysvalloista Saksaan. Kauna on hengästyttävän nopeatempoinen psykologinen trilleri. Se on kertomus katkeruudesta, kateudesta ja haavoista, jotka eivät koskaan parane.


Yritysjohtaja Eliel Zetterborg löydetään raa'asti surmattuna Helsingin keskustassa sijaitsevasta asunnostaan. Huoneistoon ei ole murtauduttu, ja ainut johtolanka on olohuoneen lasipöydällä lojuvat palapelinpalat. Zetterborgin yritys on kertonut tuhansia ihmisiä koskevista irtisanomisista vain muutamia päiviä aiemmin.


Jessica Niemi on jättäytynyt pois työstään Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikössä ja keskittyy tutkimaan kuolemantapausta, joka tuntuu omituisella tavalla kytkeytyvän häneen. Mutta kun Zetterborgin murhasta alkaa paljastua yhä karmivampia yksityiskohtia, Jessica ei voi vastustaa kiusausta vaan palaa takaisin kentälle.


Max Seeck on 36-vuotias helsinkiläiskirjailija, joka on tehnyt nopean nousun maailman tunnetuimpien trilleristien joukkoon. Kauna on hänen kuudes romaaninsa ja jatkaa 40 maahan myydyn ja The New York Timesin bestseller-listalle kohonneen Uskollisen lukijan tarinaa.

Viikonlopun lukumaraton - valmis

 


Aloitin maratonin perjantaina yhden aikaa ja samalla alkoi Elisabeth Adlerin teos:


Kokeilin illalla kuunnella Anna Janssonin uutuutta, mutta siinä en päässytä alkua pitemmälle...

Klo kuunteen mennessä olin kuunnellut Adlerin kirjaa 4 tuntia (eli kaksinkertaisella nopeudella yhteensä 8 tuntia.) Välissä vähän syömätaukoja...

Illalla sain Adlerin kirjan kuunneltua ja sen jälkeen aloitin seuraavan kirjan, jota kuuntelin yhteen mennessä 1,5 tuntia ( eli kaksinkertaisella nopeudella 3 tuntia)


Kello yksi siis maraton päättyi ja kokonais kuuntelu määrä oli siis 8 tuntia.


Kaisu Tuokko: Kosto

 

Tämä kirja on julkaistu 30.5.23 ja sen kustantaja on Otava. Äänikirjan pituus on 8 tuntia ja sen lukee Sanna Majuri. Tämä on ensimmäinen osa Kristiinankaupunkiin sijoittuvassa uudessa sarjassa. 

*

Rannikkokaupungin idylli rikkoutuu ajassa kiinni olevan ja koukuttavan rikossarjan avausosassa.

Rikostutkija Mats Bergholm hälytetään töihin Kristiinankaupunkiin, kun merestä löytyy nuoren miehen ruumis. Tapauksesta on kiinnostunut myös toimittaja Eevi Manner, jonka paikallislehti lähettää löytöpaikalle. Ratkaistakseen tapauksen Eevin ja Matsin, saman kaupungin kasvattien, on laitettava sivuun yhteinen menneisyytensä.

Kun Eevi saa yhteydenoton paikalliselta nuorelta, alkaa kokonaiskuva kuolemaan johtaneista tapahtumista hahmottua. Paikallisten synkät salaisuudet istuvat kuitenkin tiukassa, eikä ensisilmäyksellä ole lainkaan selvää, kuka on uhri ja kuka syyllinen.
*
Nuoriso voi huonosti ja ensi yksi poika kuolee. Poliisi tutkii tapausta ja osa suostuu puhumaan vain toimittajalle luottamuksellisesti. Mukana on myös pahamaineinen serkkupoika Ruotista. 

Tämän sarjan seuraavankin osan voisin ottaa lukulistalle, kun se ilmestyy. Suosittelen kirjaa kaikille kotimaisten dekkarien ystäville. Annan tälle kirjalle 4 tähteä.