torstai 17. syyskuuta 2020

Jo Nesbø: Valtakunta

 


Jo Nesbø: Valtakunta, juuri julkaistu uutuuskirja Norjasta. Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen.

Royn pitkään poissa ollut pikkuveli Carl palaa pieneen kotikyläänsä morsian mukanaan. Ja kun Carl saapuu, on rauha mennyttä, ja veljekset jälleen yhdessä.
Os on kuoleva pikkupaikka, jonka ainoa valtti on huikeat maisemat. Siellä Opgardin veljeksistä vanhempi, Roy, työskentelee huoltoaseman johtajana. Elämä vaikuttaa melko rauhalliselta, kunnes paikalle saapuu pikkuveli Carl, joka haluaa rakennuttaa kylään hienon hotellin joukkorahoituksen turvin, mutta tarvitsee lainan myös paikalliselta kiholta.
Vuoristoisella kylätiellä on mutka, neulansilmä, josta huono-onninen voi suistua rotkoon. Huono onni on kohdannut myös veljesten vanhempia, ja mutkia on ollut ihmissuhteissakin. Mustasukkaisuuteen on aitoa aihetta.
Pienten ja suurten petosten jäljet ovat pitkiä kuin jarrutusjäljet ennen neulansilmää ja yhteistä niille on myös se, että kaikki päättyy kuilun pohjalle.

Täytyy sanoa, että tämä kirja oli pettymys. Mietin jopa kesken jättämistä. Loppua kohden hieman parani, mutta muiden ei-Hole kirjojen tapaan en pitänyt tästä. Juoni oli kaikin puolin ikävä ja epäuskottava. Aluksi kaavailin arvosanaksi yhtä ja puolta, mutta loppua kohden arvosana nousi 2- een...

2 kommenttia:

  1. Nesbo on ollut suosikkidekkaristejani. Onpa harmi kuulla, että tämä uutuus ei ollut entisten veroinen. - Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti moni tykkää, mutta ei ollut vain minun mieleeni! Kiitos ja hyvät viikonloput sinullekin!

      Poista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.