lauantai 26. huhtikuuta 2025

Ninni Schulman: Vastaa jos kuulet. Vol 2


Tämä kirja on ilmestynyt vuonna 2019 ja sen kustantaja on Tammi. Äänikirjan kuuntelin Celiassa ja sen pituus on noin 13 tuntia. Tämä on kolmas osa ruotsalaista dekkarisarjaa. Kirjailijan kuunnellut tästä linkistä. Kuuntelin nyt tämän kirjan toiseen kertaan. Ensimmäinen postaus tästä linkistä
*
Lähin ystäväsi voi olla pahin vihollisesi
On aikainen aamu lokakuussa, kun Uvanån kylän metsästysseura valmistautuu taas uuteen päivään karhujen ja susien keskellä. Muutama tunti myöhemmin yksi hirvimetsästäjistä, Pär Sanner, löytyy kuolleena ja hänen mukanaan ollut 14-vuotias tytär on kadonnut.
Kuka metsästäjistä on halunnut pahaa Pärille? Onko hänen kuolemallaan yhteyttä salametsästettyyn suteen, joka löydettiin vain muutama viikko aiemmin? Murhatutkimuksesta tekee monimutkaiseksi myös sen, että poliisipäällikkö Petra Wilander on metsästysseuran lisäksi epäiltyjen joukossa.
Vanhempainvapaalla oleva toimittaja Magdalena Hansson on huolissaan työpaikastaan ja ottaa tästä syystä hartioilleen lähteä selvittämään murhatutkimusta. Näin hän asettaa vaaraan sekä itsensä että perheensä.
Elämä pienessä kylässä muuttuu painajaksi Pärin leskelle, kun heidän salaisuutensa tulevat yksi kerrallaan julki. Kuka on todellinen ystävä ja kuka vihollinen?
Vastaa jos kuulet on Magdalena Hanssonista kertovan jännityssarjan kolmas osa.
*
Pär ottaa tyttärensä mukaan hirvimetsälle ja pian kuuluu laukaus. Kyseessä ei olekaan kivääri tai hirvi vaan Pär kuolee. Samalla myös tytär katoaa metsään. Petra on mukana metsällä ja onkin jäävi tutkimaan juttua. Tutkintaa johtaa eräs, joka on Petralle liiankin läheinen. 
Magdalena on äitiyslomalla ja kokee masennusta kaikesta arjesta. Hän kuitenkin päättää palata osittain töihin ja saa siitä virkistystä. Krister miettii kotitalonsa ostamista ja pian kuitenkin heidän suhteensa onkin tauolla. Monenlaista jännitystä riittää. Oikein hyvä kirja ja koko sarja. Annan tälle kirjalle edelleen 4,5 tähteä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.