tiistai 8. heinäkuuta 2025

Tove Alsterdahl: Salakäytävä


Tämä kirja on ilmestynyt 16.6.25 ja sen kustaja on Aula & Co. Äänikirjan pituus on reilut 9 tuntia ja sen lukee Laura Hänninen. Kirjailijan kuunnellut äänikirjat tästä linkistä
*
Tunneleita, tuskanhuutoja, tukahdutettuja muistoja.
Daniel on murtunut työpaikkansa menettämisen jälkeen ja haluaa hylätä maansa ja koko vanhan elämänsä. Pelastaakseen horjuvan avioliiton Sonja suostuu myymään rivitalon Ruotsissa ja lähtee mukaan tavoittelemaan toisenlaista elämää - viinitilalle Tsekkeihin, Böömiin. Tila on ollut vuosia tyhjillään ja viinitarhat ovat kasvaneet umpeen. Kun Daniel löytää kellarista salaisen käytävän aukon, heidän projektinsa muuttuu painajaiseksi, jossa totuus on vaarallisen lähellä kuolemaa. Pian Sonja tajuaa, miksi koko kaupungissa ei ole peilejä.
Alsterdal tarjoilee lukijalle uuden näkökulman historiaan. Salakäytävän myötä herää kysymys: mitä kaikkea ihminen olisi valmis tekemään pelastaakseen itsensä ja rakkaittensa muistot?

Lasiavain-palkittu Tove Alsterdal on yksi Ruotsin johtavista rikoskirjailijoista. Hän on tehnyt urallaan myös toimittajan ja dramaturgin töitä. Salakäytävä valittiin vuoden 2019 parhaaksi ruotsalaiseksi rikosromaaniksi ja vuonna 2021 Ranskassa vuoden parhaaksi käännöskirjaksi. 

*

Kirjaa on helppo seurata, kun siinä seurataan vain Sonjaa ja hänen seikkailuaan niin Tsekissä kuin Saksassa. Hän löytää uuden talonsa alta piilotetun tunnelin ja pian sieltä löytyy kuollut nuori. Hän on ollut sodan aikainen saksalainen, joita vainottiin silloin. Kovasti alueen historiaa tulee esille tässä kirjassa. Suosittelen! Annan tälle kirjalle 4- tähteä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.