Tämä kirja on julkaistu vuonna 2000 ja sen kustantaja on Gummerus. Äänikirja löytyy Celiasta ja sen pituus on noin 13 tuntia. Kuuntelin nyt tämän toiseen kirjan. Ensimmäinen kerta löytyy tästä linkistä. Connellyn kirjat järjestyksessään tästä linkistä.
*
Los Angelesin poliisin rasismia ja välivaltaisuutta kohtaan useasti hyökännyt afrikkalais-amerikkalainen asianajaja löydetään murhattuna ja etukäteen paljon puhuttanutta oikeudenkäyntiä edeltävänä iltana. Puolet poliisin voimista kuuluu epäiltyjen joukkoon. Ja Harry Bosch saa tapauksen selvittääkseen.
Tapaus on poliittisesti äärimmäisen vaarallinen. Bosch huomaa äkkiä haastattelevansa pitkäaikaisia ystäviään ja työtovereitaan ja tekevänsä samalla töitä vanhojen vihollistensa kanssa. Boschin mieltä kalvavat muistot Los Angelesin rotumellakoista, medioiden jatkuva painostus ja pahimpana kaikesta hänen vaimonsa Eleanorin katoaminen. Koko kaupunki pidättää henkeään ja odottaa, että Bosch ratkaisee tilanteen.
*
Poliisilla riittää rankkoja aikoja, kun yhtä heidän omistaan epäillään. Tilanne on tulenarka ja mellakat ovat hyvin lähellä taas Los Angelesissa. Yksityiselämässä Boschilla on rankkaa, kun tuore vaimo Eleonor ei viihdy kotona ja loppujen lopuksi häipyy taasen Las Vegasiin. Hyvä kirja tämäkin. Aihe on rankka ja siksi arvosana "vain" 4 tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.