Tämä kirja on julkaistu alunperin vuonna 2013 Mäkelän kustantamana. Äänikirjan pituus on Celiassa noin 5,5 tuntia. Kirjailijan kuunnellut äänikirjat tästä linkistä.
*
Ihme jonka puolesta voisi vaikka tappaa
Käytyään kuoleman rajalla ja nähtyään enkelin maatalon isäntä Touko Juurakko perustaa Järvikylälle uuden uskonlahkon. Parikymppisestä Kukkamaria Aholasta tulee paikkakunnan kuuluisuus, kun hän puhkeaa laulamaan kielillä Juurakon seuroissa. Mutta kun laululintunen löydetään kuolleena seurantalolta, koko maan huomio kohdistuu pieneen pohjalaispitäjään. Kuolinsyytutkinnassa käy ilmi, että nuori nainen oli synnyttänyt, mutta miksi lapsesta ei löydy jälkeäkään?
Rikosylikonstaapeli Alina Mänty tiimineen ovat monimutkaisen rikospalapelin äärellä. Laululintu on toinen itsenäinen osa Etelä-Pohjanmaalle sijoittuvassa dekkarisarjassa.
Tuula T. Matintupa on tuottelias kirjailija, joka on kirjoittanut uransa aikana lukuisia romaaneja ja dekkareiden ohella myös nuortenkirjallisuutta ja fantasiaromaanin. Matintupa asuu Alajärvellä, Etelä-Pohjanmaalla.
*
Perus dekkari nuoresta tytöstä, joka löytyy kuolleena. Poliisi tutkii seurakuntaa, kun tyttö kuului sen kuoroon. Ihan kiva kirja, suosittelen dekkareiden ystäville. Annan tälle kirjalle 3,5 tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.