torstai 9. tammikuuta 2025

Joel Kangas: Kaamos

 


Tämä kirja on ilmestynyt 7.1.25 ja sen kustantaja on Karisto. Äänikirjan pituus on noin 9 tuntia ja sen lukee Ville Tiihonen. Tämä kirja aloittaa sarjan. Se on myös kirjailijan ensimmäinen teos. Tämä kirja on saanut hyviä arvioita muualla blogeissa ja instagramissa.
*
Koukuttavan painostava dekkarisarjan avaus vie pohjoisen pimeään.
Helsingistä löytyy nuoren naisen silvottu ruumis. Tapausta alkaa tutkia uniongelmainen poliisi Mikkal Moilanen, jonka sukujuuret ovat Inarissa. Mikkalia pitää öisin hereillä lapsuustrauma, jota hän käsittelee työpsykologin kanssa. Kun tutkimukset vievät Mikkalin yllättäen pohjoiseen, muistot heräävät henkiin.
Vaikka epäillyt saadaan pian säilöön, joku yrittää sotkea tutkintaa. Vaikuttaa siltä, etteivät tutkijat ja heidän perheensä ole turvassa. Tutkinnan kiihtyessä Mikkal ajautuu yhä syvemmälle omaan pimeäänsä. Loppuratkaisu vetää maton lukijan jalkojen alta.
*
Nainen löytyy kuolleena ja poliisilla riittää työtä. Tapausta tutkii saamelaislähtöinen Mikkal. Pian tutkimukset vievät lappiin ja tämä tapaa pitkästä aikaa myös siskonsa. Kirja on hyvin kirjoitettu ja siinä on paljon kivaa kuvainnollista tekstiä. Tiihosen äänikin sopii kirjaan oikein hyvin. Kiva odottaa sarjan seuraavaa osaa. Suosittelen, annan tälle kirjalle 4+ tähteä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.