Tämä kirja on ilmestynyt 27.11.24 ja sen kustantaja on Gummerus. Äänikirjan pituus on 4 tuntia ja sen lukee Krista Putkonen-Örn. Tämä on minun ensimmäinen kerta, kun kuuntelen tämän kirjailijan teoksia. Hän on kirjoittanut useita jännäreitä.
*Murhia Pohjanmaalla -menestyssarjasta tutun Mija Wadön ensimmäinen murhatutkinta on taisto aikaa ja ovelaa tappajaa vastaan. Lyöty on ensimmäinen osa kolmiosaisessa minisarjassa, jonka tarina jatkuu osissa Merkitty ja Häpäisty.
Keski-ikäinen perheenäiti löytyy surmattuna kotipihaltaan lumisena marraskuun aamuna. Kun muutaman päivän päästä toinen samanikäinen nainen tapetaan samalla seudulla, kyse ei voi olla sattumasta. Mitä yhteistä uhreilla on? Onko murhia odotettavissa lisää?
Mijan ja hänen uuden parinsa Ronnien on päästävä syyllisen jäljille, ennen kuin on liian myöhäistä.
*
Naista pahoinpidellään ja hän päättää lähteä turvakotiin. Joku kuitenkin ehtii ensin tappamaan naisen. Toki mies on heti syytettynä. Mutta onko tapaus niin yksinkertainen. Kirja on juuri sopivan pituinen aiheeseen liittyen. Annan tälle kirjalle 4- tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.