sunnuntai 29. joulukuuta 2019
Jo Nesbø: Veitsi
Tartuin innolla tämän uuden Harry Hole-kirjan kuuntelemiseen. En välitä Nesbon muusta tuotannosta, mutta Holet ovat kyllä olleet omaa luokkaansa!
Äänikirjan lukijana on Jukka Pitkänen, jolla on miellyttävä ääni ja sopiva tauotus. Kaikin puolin äänikirjaa oli miellyttävä kuunnella ja yli 20 tunnin kuunteluaika meni yllättävän nopeasti. Joskin itse kuuntelen yleensä kirjat nopeudella 1,5x, kuten tämänkin.
Alkuasetelma on synkkä, kun Harry on taas huonossa kunnossa ja ero Rakelisita on totista totta. Kuin tämä ei olisi tarpeeksi ikävää, niin seuraavaksi hypätäänkin asetelmaan, jossa Rakel on kuollut!! Tämä oli jo ensimmäinen järkyttävä käänne heti kirjan alussa. Rakel kun on ollut niin pitkään mukana Hole-kirjoissa. Kuin läheinen ihminen... Onneksi Olegilla on asiat kunnossa. Mukavalta vaikuttava parisuhde ja hyvin sujuvat opinnot.
No. Sitten alkaakin pitkä ja uuvutta seikkailu siitä, kuka onkaan syyllinen Rakelin kuolemaan. Harry vai joku muu. Lisäksi vuoroin seurataan Harryn vanhaa vihollista Finneä ja toisaalta seurataan muutakin rikostutkintaa. Kirjassa pyörii naisia Harryn ympärillä ja aivan lopussakin tulee esille salaisuuksia. Toivottavasti siis Harry Holen tarinat vielä jatkuu!
Kirjassa on myös teemana yksinäisyys, ystävyys ja rakkaus. Suosittelen! 5/5 tähteä!
(Kuva: Jonny Kniga)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Tässä on Sofie Sarenbrantin Emma Sköld -sarjan aikajärjestys alkuperäisessä järjestyksessään. Näitä kirjoja on suomennettu sekavassa tahdiss...
-
Jørn Lier Horstin William Wisting -sarjaa suomennetaan ihan ristiin rastiin ja siinä menee kyllä sekaisin, että missä järjestyksessä mennään...
-
Tämä uutuus ilmestyi 24.2.23. Kiitos WSOY:lle arvostelukappaleesta. Äänikirjan pituus on 15,5 tuntia ja sen lukee Katariina Lantto. * Jop...
-
Tämä kirja on juuri ilmestynyt Otavan kustantantamana. Heille kiitokset arvostelukappaleesta. Äänikirjan pituus on noin 10,5 tuntia ja sen...
-
Aula: Luettelo Malmstedt: Lyijysydän 15.6.23. Jyväskylän Vanhan pappilan lattian alta löytyy luuranko remontin yhteydessä. Österdahl: Uudenv...
-
Tämä on 7. osa suositussa Rönning & Stilton -sarjassa. Edellinen osa on nimeltään Jäätynyt kulta . Kirjan kustantaja on S&S kustant...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.