sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Viveca Sten: Hyytäviä hetkiä


Kuuntelin heti tuoreltaan Stenin uutuuden ennen pyhiä. Painettuna kirjana se ilmestyy vasta noin kuukautta myöhemmin. Lukijana toimi minullen entuudestaan tuntematon Jani Karvinen, ja hänen äänensä sopi tähän aivan hyvin. Teoksen pituus äänikirjana on noin 8,5 tuntia.

Eli tämä kirja koostuu 10 lyhyestä kertomuksesta. Ensimmäinen kertoo Noran ja Thomasin tapaamisesta rippikoulussa kesällä Sandhamissa. Siitä kertomukset soljuvat aikajärjestyksessä eteenpäin kertoen tapahtumista pääosakaksikon elämästä. Periaatteessa mielenkiintoista täyttää noita tapahtumia noista henkilöistä, jotka ovat tulleet minulle tutuiksi seurattuani tätä sarjaa vuosia. Eli suosittelen kyllä Vivecan Stenin ystäville. Ensimmäiseksi kosketukseksi Stenin tuotantoon en kuitenkaan suosittele. Sen kummenpaa jännitystä tämä kirja ei tarjoa.

Itse en ole oiken lämmennyt näille novellikokoelmille. Vastikään mm. Lee Childilta ja Leena Lehtolaiselta julkaistu vastaavat teokset. Kertomukset ovat kuitenkin irrallisia ja loppuvat ennen kuin pääsevät kunnolla alkamaan. Mutta ihan kelpo kirja kuunneltavaksi iltojen ilona. Annan neljä tähteä.

(Kuva: WSOY nettisivut)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.