sunnuntai 4. toukokuuta 2025

Eleonore Holmgren: Takaisin saarelle


Tämä kirja on ilmestynyt 2.5.25 ja sen kustantaja on Docendo. Äänikirjan pituus on noin 13 tuntia ja sen lukee Maria Kuusiluoma. Olen aiemmin kuunnellut kaksi kirjailijan kirjaa. 
*
Lämmin ihmissuhderomaani täynnä huumoria ja rosoa.
Lindö ei ole talvella paratiisi, mutta Susannella ei ole vaihtoehtoja.
Susanne on kuusikymppinen ja työtä vailla – ja hänen miehensä on juuri jättänyt hänet. Lisäksi Susanne on perinyt Britta-äidiltään suuren, rappeutuneen talon Tukholman saaristosta, Lindöstä. Lapsuuden paratiisi on talvella sekä kylmä että autio. Mitä ihmettä hän oikein tekee siellä?
Onneksi on naapureita, joilta hakea lohtua. Vanha rouva Elsa on aina ollut Susannen tukena, ja äskettäin kaksosten isäksi tulleelta Karlssonilta saa myös apua. Adam puolestaan kokeilee onneaan luksusravintolassa Ranskassa. Muutaman myrskyisän kuukauden aikana Lindön väki käy läpi suuria elämänmuutoksia, uusia ystävyyksiä solmitaan ja kevään valon saapuessa romantiikkaakin saattaa olla ilmassa.
Takaisin saarelle on kolmas, itsenäinen osa rakastetussa feelgood-henkisessä Lindö-sarjassa. Monenlaisia ihmissuhteita käsittelevä sarja sijoittuu Tukholman saaristoon.
Työskenneltyään monta vuotta tiedottajana Eleonore ­Holmgren halusi testata, pystyisikö hän kirjoittamaan romaanin. Vuoden ajan hän kirjoitti jokaisen vapaan hetkensä esikois­romaaniaan Viimeinen kesä. Se kannatti, sillä lukijat rakastivat kirjaa, joka oli ehdolla Ruotsissa Vuoden kirjaksi 2022. Jatko-osa Britta-rouvan perintö julkaistiin seuraavana vuonna. Viimeinen kesä on ollut myyntimenestys Ruotsissa ja Suomessa, ja kirjojen käännösoikeudet on myyty useisiin maihin.
Eleonore asuu perheineen Uppsalassa, mutta kirjoittaa mieluummin kesämökillä maalla.
*
Tylsä kirja, jossa ei mielestäni tapahtunut mitään. Annan kirjalle 2 tähteä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.