keskiviikko 3. joulukuuta 2025

Satu Rämö: Tinna & kokemukset Spotifyn äänikirjapalvelusta

 

Tämä kirja on ilmestynyt 24.10.25 ja sen kustantaja on WSOY. Äänikirjan pituus on 12 tuntia ja sen lukee Sanna Majuri. Kaikki Rämön kirjoihin liittyvät postaukset tästä linkistä. 

Tämän kirjan kuuntelin Spotifyn uudessa äänikirjapalvelussa. Sen palvelun kuukausittainen lukuaika on vain 12 tuntia ja tämä kirja valikoitui pituutensa vuoksi juuri siihen. Mutta. Olen sellainen uniajastimen tehokäyttäjä, että öiden aikana kuuntelen ja kelaan paljon. Noh, tässä tapauksessa Spotify ei toiminutkaan niin kuin muut palvelut, vaan uudelleen samat kohdat kuunneltuna kuluttivatkin kuunteluaikaa ihan tavalliseen tapaan. Niinpä siis loppujen lopuksi lukuaika päättyi ja 3 tuntia jäi kirjasta kuuntelematta. Lisätunneista en oikein saanut selvää ja aika kalliilta vaikuttivat, joten jouduin jäämään odottelemaan muilta äänikirjapalveluilta Black Friday -tarjouksia, että sain kirjan loppuun. Että ei hyvä kokemus. Muuten Spotify kyllä toimi ihan ok. Toistonopeus, kelaukset sekä uniajastin toimivat ihan normaaliin äänikirjoihin totuttuun tapaan. Kyllä kuitenkin käytän jatkossakin Spotifyn äänikirjatunnit, mutta vahingosta viisastuneena valitsen reilusti lyhyemmän kirjan.
*
Et voi paeta varjoasi.
Raha ja rakkaus voivat ajaa ihmisiä kammottaviin tekoihin.
Islannin maaseudulla lähdetään syksyisin vuorille keräämään lampaita. Syrjäisestä laaksosta löytyy kuitenkin jotain muuta: korppien nokkima ruumis. Rikostutkija Hildur Rúnarsdóttirista tuntuu, ettei kyse ole onnettomuudesta. Korviin soimaan jäänyt ääni saa hänet tutkimaan asiaa tarkemmin. Tinna-tädin huomio yhdestä yksityiskohdasta vahvistaa epäilyt, että Hildur on kohdannut saman tekijän aikaisemminkin. Jäljet johtavat Reykjavíkiin – ja lopulta aikaan, jolloin asioita ei koskaan kunnolla selvitetty.
Menneisyys ei jätä myöskään Tinnaa rauhaan. Hänen on saatava viimein vastaus perheen hajottaneeseen salaisuuteen.
Satu Rämö (s. 1980) on Islannissa asuva kirjailija. Hildur-sarja on ollut poikkeuksellisen suuri menestys joka mittarilla. Hildurista on tekeillä TV-sarja ja näytelmiä, ja sarjan käännösoikeuksia on myyty yli kahteenkymmeneen maahan, muun muassa Saksaan, Isoon-Britanniaan, Ranskaan ja kaikkiin Pohjoismaihin. Tinna on Hildur-sarjan 5. osa.
*
Ja sitten Tinnan pariin. Hyvin tavallinen rämömäinen dekkari taasen kyseessä. Vuorotellen seurataan Tinnaa ja sitten poliiseja ja heidän murhatutkintaansa. Kyllähän nämä kirjat maisemiltaan ja asetteluiltaan ovat helposti luettavia, mutta sen syvempää merkitystä tällekään kirjalle en sitten hoksannut. Kirjan henkilöiden elämää on aivan mukava seurata ja aion lukea sarjaa jatkossakin. En ole tv-sarjojen ystävä, joten uusi sellainen ei minua kiinnosta, mutta kyllä ne paikat siinä varmasti mahtavasti näkyy.

Suosittelen kirjaa dekkareiden ystäville. Annan tälle kirjalle 4- tähteä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.